torstai 27. heinäkuuta 2017

Kaikenmoista puuhaa tällä viikolla

Maanantaina (24.7.2017) osallistuttiin Leevin kanssa naapuritallilla Marian valkkuun tai oikeastaan kyseessä oli yksityistunti. Matkalla Leevi oli vähän ihmeissään kun lähdettiin pihasta ilman hevosseuraa. Tultiin hyvissä ajoin paikalle. Leevi osoittautui vieraalla kentällä varsin hyvätapaiseksi otukseksi ja kulki muuten suoremmin uralla kuin kotikentällä :) Olihan se tosi jännittynyt ja otti pari hätäistä spurttia, mutta kulki paremmin kuin omistajan kanssa oltiin odotettu. Maria kävi kyydissä myös itse ja taisi tykätä. Saatiin vähän kotiläksyjä, meikäläisen on eritoten muistettava pitää kädet alhaalla.

Keskiviikkona kokeiltiin Leeville kolmipalaa ja en oikein osaa sanoa oliko se edestä parempi vai ei. Mentiin ympyrällä laukkaa jokin verran ja ulkotuesta huolimatta se taas valui ympyrällä ulos tietyssä kohtaa. Kotikentällä porttien ja kaverihevosten sijainnit tuntuvat vetävän puoleensa... Leevin ratsastuksen jälkeen hain Nepan ja lähdettiin ex-ravuri Heimon seuraksi ruunan ekalle maastokävelylle uudessa paikassa. Heimo käveli aika rivakkaa tahtia ja jäätiin Nepsun kanssa jälkeen. Sai edessä menijä voltata jonkin verran kun tappijalat ei pysyneet vauhdissa :'D Maasto meni leppoisasti ja harvinaista kyllä, ei tullut yhtäkään autoa vastaan.




Torstaina aamulla irtohypytimme omistajan kanssa Leeviä kentällä. Leevi oli suht innoissaan, muttei taas muistanut, että jalkojakin pitäisi nostaa eli hyppäämisestä tuli taas keilaamista. Yritettiin saada esteestä mahdollisimman kiinteän näköinen, että jalat nousisi... Nepan kanssa menin peltolenkin ja pääsin vielä kokeilemaan Ramiinia hetken kentällä käynnissä ja ravissa.

Ja sitten yleisesti olen kerännyt lantaa laitumelta ja treenannut maasta jousella omalla pihalla. Olen nyt panostnut 20 metrin etäisyydeltä ampumiseen. Pari kertaa olen osunut keskelle melkein puolivahingossa ja tänään aloin saada jo jonkilaista nippua aikaiseksi. Asennossani on paaljon korjattavaa, etenkin sormien avaamisessa ja jousikäden asennossa. Olen myös alkanut uudelleentotuttaa Nepaa jousiammuntaan. Ollaan päästy jo siihen pisteeseen, että poni rauhallisena saan nokin jänteelle ja lyhyen vedon aikaiseksi vielä vapauttamatta nuolta. Seuraavan kerran tavoite olisi ampua lörtsyjä. Toivottavasti poni pysyisi rauhallisessa mielentilassa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan?:)

SM kisakatsomossa ja talkoohommissa

Lauantaina (12.8.2017) lähdin aamuseitsemältä ajelemaan kohti Orimattilaa. Orimattilan raviradalla järjestettiin siis ratsastusjousiammu...