Kurssipäivä

Tuommottisii oli tarkoitus osua.

Sunnuntaina 6.8.2017 olin Hempyölin tallilla ratsastusjousiammuntagurun Ali Ghoorcianin pitämällä unkarilaisen radan kurssilla. Osallistuin vain maasta-ammuntaan, sillä ilmoittauduin kurssille viimetingassa ja varaa hevosella osallistumiseen ei yksinkertaisesti ollut, sillä minulla oli juuri alla uuden jousen ja nuoliviinin hankintaprojekti. Tykkään muuten ihan hurjasti uudesta jousestani. Aiemmin käytin 30" Samick SKB jousta ja nyt sitten tulin hankkineeksi 35" Kaya Black Catin. Tilasin jousen Ruotsista Nocklägetistä. Hain jousen postista perjantaina töiden jälkeen ja lihakset oli töiden jäljiltä niin väsyneet etten saanut uutuudenkarheaa jousta jänteelle. Seuraavana aamuna, tarpeeksi levänneenä sain jousen kuntoon onneksi helposti kun en enää turhia arkaillut. Ehdin aamulla ennen viimeistä työpäivää ampua pari kuuden nuolen settiä pihalla.

Sunnuntaina saavuin tallille jo ajoissa ja tajusin unohtaneeni puhelimen kotiin. Hetken oli vähän orpo olo, mutta se unohtui pian kun päästiin reenaamaan. Saatiin jänteeseen väliaikainen nokkipaikka viritettyä ja sain Alilta tilaamani upean nuoliviinin käyttööni. Harjoiteltiin maneesissa ensin pari tuntia lyhyemmällä etäisyydellä, jonka jälkeen pääsimme radalle harjoittelemaan pitkälle ampumista. Korkealla olevaan tauluun front shottina en osunut kertaakaan, mutta back shottina muutaman kerran kun taulu oli lähempänä. Kaukaa ampuessa pitää miettiä jousikättä todella paljon ylöspäin. Nuolen lentorataa on mielestäni aika vaikea hahmottaa.

Maasta-ammunnan jälkeen mentiin syömään eväitä ja kunnostettiin hevosia. Muiden ratsastaessa keskityin ottamaan kuvia ja videoita. Hinku hevosen selkään kasvoi hurjasti ja valehtelisin jos väittäisin, etten ollut suurimmalle osalle kurssilaisista hieman kateellinen. Kaikki olivat niin huikean rohkeita, taitavia ja nopeita. Teki mieli vajota maanrakoon muistellessani surkeaa kisasuoritustani. Ei tästä mun hommasta taida koskaan kehittyä mitään... Alla näette askartelemani videon muiden suorituksista (linkki). Kurssipäivästä jäi kuitenkin hyvä fiilis, vaikka vettä tulikin suurimman osan iltapäivää taivaan täydeltä ja oltiin koko sakki kuin uitettuja mäyriä loppupäivästä. Surkeasta kielitaidostani (tai lähinnä epäonnistuneen ääntämisen ja sanojen unohtelun pelosta johtuvasta ujoudestani) huolimatta sain ainakin muutamia hyödyllisiä vinkkejä liittyen omaan asentoon ampuessa. Jousikättä reippaasti ylös kauas ampuessa, pieni etunoja vedon aikana (ei saa kumartua taakse), uloshengitys laukaisuvaiheessa, pidempi veto ja mitä näitä nyt oli. Porukka oli supermukava ja Alikin taisi suunnilleen ainakin ymmärtää mun kommunikointiyritykset, jotka koostuivat suurimmilta osin käsillä huitomisesta ja "yes", "ahaa" ja "thank you" hokemista :'D

Tänään (7.8.2017) innostuin ottamaan tuliterät jousivermeeni mukaan tallille ja jatkaa Nepan totutusyrityksiä. Kyytiin könyttyäni ajattelin, että miksipä en kokeilisi hommaa maastolenkin aikana. Nepa oli yllättävän rento ja luottavainen. Huomasin myös, että Kaya on ehkä jotenkin pehmeämpää materiaalia, eivätkä nuolet kolise sitä vasten kovaäänisesti kuten Samickin kanssa. Nuoliviine kulki myös näppärästi mukana. Rämpsyttelin, kolistelin, tein vetoa, heiluttelin jousta kädet sivuilla ja niin edelleen. Ja kreisi lehmäponi oli ihan tyyni. Alkoi vähän jo huolestuttaa, että onko se oikeesti kipeä kun se ei jaksa edes huitoa päällä paheksuvasti. Ketään ei tullut onneksi vastaan maastossa. Johan ne olis kattonu et mitä toi paikallinen Robin Hood-kylähullu taas duunaa... Ja vettä tuli taas kuin saavista kaatamalla heti kun istuin satulaan ja sade loppui kun pääsin takasin tallin pihalle. Jos poni vaikuttaa yhtä rauhalliselta ensi kerralla niin saatan vaikka riehaantua ja kokeilla josko se pysyisi hanskassa selästä ampuessakin :D Kayan paksusta kahvasta häiriintyneenä vuolin siitä veitsellä puolet pois kotona (ja samalla myös puolet vasemman käden etusormesta) ja nyt pähkäilen millä tavaralla päällystäisin tuon röpöläisen pinnan.