perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hammaslääkärin tuomio


22.6.2016 Nepalle oli varattu aika Porvoon klinikalle hampaiden paikkaukseen. Paljon huonoja uutisia. Nepalla paikattiin kaksi hammasta, joiden reiät ell oli edellisessä tarkastuksessa löytänyt, jo aiemmin ilmenneille hampaiden lohkeamille ei voitu tehdä mitään, yhtä valtavaa reikää ei edes kannattanut alkaa paikkaamaan ja suusta löytyi kaikenlisäksi vielä jokin vanhojen hevosten tauti, joka sirpaloittaa etuhampaiden juuret. Se voi lopulta johtaa etuhampaiden poistamiseen. Kaikki tehtiin mitä voitiin, saatiin toivottavasti jatkoaikaa vielä pari vuotta. Ponin syömistä täytyy tarkkailla, käyttääkö se etuhampaita pureskeluun. Hevonenhan pärjää toki korsirehun syömisessä vain taaemmilla hampailla pureskelemalla, mutta onhan se ikävää jos etuhampaat ovat kipeät :(

Eläinlääkärin edellisestä käynnistä ei ollut pitkä aika ja hampaiden tila oli huonontunut tällä välillä näin radikaalisti. Jos sama tahti jatkuu, pitää miettiä mihin saakka hampaita on järkevää yrittää hoitaa... Tällä hetkellä poni laiduntaa normaalisti ja voi (vähän turhankin) paksusti. Jos se alkaa yhtäkkiä laihtua niin tiedetään ainakin missä vika on. Nepa on kuitenkin vasta 18-vuotias ja hampaat noin huonossa jamassa :'( Ajattelin, että etujalkojen nivelrikko koituu ponin kohtaloksi jonain päivänä, mutta taitaa mennä ensin hampaiden takia... No elämä jatkuu normaaliin tapaan ponin vointia seuraillen. Koitan käyttää hackamorea mahdollisimman paljon, maastoon on välillä toki pakko laittaa kuolaimet, jos porukassa lähtee. Katotaan miten homma tästä jatkuu.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Loman aloitus


Valmistuin merkonomiksi perjantaina 3.6.2016. Koululla oli silloin todistusten jako ja meille tuli kotiin sukulaisia juhliin, joten tallipäivä jäi välistä. Seuraavana päivänä kävin kuitenkin tallilla ja sunnuntaina sainkin äidin mukaan tallille ottamaan "valmistumiskuvat". Tuuli oli aika voimakasta sunnuntaina, joten tukka ei oikein pysynyt kuosissa kuvissa :D Saatiin pari suhteellisen onnistunutta kuvaa ikuistettua kuitenkin. Paikallaan tönöttäminenhän on tunnetusti ponin lempipuuhaa, joten kuvauspäivä oli ihan parasta sen mielestä.



Maanantaina (6.6.2016) hyödynsin viileän ja tuulisen kelin ja lähdinkin jo aamusta ponin kanssa kahdestaan liikenteeseen. Laitoin tallin pihalla puhelimen Sporttracker-sovelluksen päälle. Lukemia voitte tarkastella allaolevasta kuvasta. Poni oli varsin reipas ja kävelikin suht reippaasti. Nepa pysyy hyvin ravissa ja laukassa isompien hevosten matkassa, mutta käynti on ehdottomasti sen heikoin askellaji. Täällä meilläpäin tiet ovat nyt kesällä tosi kovia ja haluan varjella ponin alkavasti nivelrikkoisia etujalkoja, joten jätän kovemmat vauhdit pehmeämmille alustoille. Meillä on onneksi tuossa motarin vieressä kiva pehmeä hiekkamäki, jonka voi baanattaa ylös laukassa (kartassa tuo pieni pylpyrä tien vieressä). Poni tykkää kun sen saa vetää täysiiiiii! 8)


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Laitumelle



Nepa pääsi 28.5 kesälaitumelle heppakavereiden kanssa. Laumassa on Nepan lisäksi yksi shettistamma, kaksi pv-tammaa, suokkitamma ja suokkiruuna.




Heti kun riimunnarun lukko napsahti irti riimusta, lähti poni (perä kohti taivasta loikkien) juoksuun. Niin se Nepa vaan innostuikin juoksemaan laitumellelaskussa ihan tosissaan. Meno oli paljon reippaampaa kuin edellisvuonna, sillä paikka ja suurin osa laumasta oli jo ponille tuttu. Poni ylitti ensimmäisenä laidunta ja pihattoa yhdistävän sillan ja vetikin aikamoista vauhtia porukan kärjessä. Oli se riemu hauskaa katsottavaa! Laitumellelasku on niin hevosille kuin omistajilleenkin vuoden ehdoton kohokohta, josta sainkin kuvaaja-avustajani Inkan ansiosta runsaasti kuvia ja videota talletettua.

Alla näette tapahtumasta saamistani videopätkistä kokoamani videon:



SM kisakatsomossa ja talkoohommissa

Lauantaina (12.8.2017) lähdin aamuseitsemältä ajelemaan kohti Orimattilaa. Orimattilan raviradalla järjestettiin siis ratsastusjousiammu...